lauantai 31. elokuuta 2013

Kokouskutsu

Seuraava talokokous Maanantaina 2.9. Klo 19 Samppalinnan puistossa tykin luona. Tervetuloa!

keskiviikko 28. elokuuta 2013

Seuraavan Talokokouksen ajankohta

Tänään pidetty Talokokous päätettiin kokonsa vuoksi pitää päätösvallattomana.
Seuraavan Talokokouksen ajankohtaan pääsee vaikuttamaan Doodlen kautta täällä.

tiistai 27. elokuuta 2013

Väen Talon kannanotto aiheeseen

Turun Väen Talon kokous on tänään jälleen käsitellyt sosiaalipoliittisesti kipeää aihetta, joka nostettiin julkiseen keskusteluun takku.net -sivustolla.

Talon toiminnassa mukana ollutta, syytöksen kohteena ollutta ja tämän vuoksi turvattomuuden tunnetta aiheuttanutta henkilöä, kuultiin aiheesta jo sunnuntai-iltana. Tapauksen toinen osapuoli saapui omatoimisesti kertomaan Talon väelle asiasta oman näkemyksensä tänään tiistaina. Väen Talo suhtautuu nyt ja myös tulevaisuudessa jo pelkkiin väitöksiin seksuaalisesta väkivallasta hyvin vakavasti ja lähtökohtana on kaiken väkivallan ja sen uhan nollatoleranssi. Väen Talo tulee konkreettisesti toimimaan taatakseen kaikille avoimen ja turvallisen tilan tulevaisuudessa. Näistä toimista pidetään kokous ke 27.8. klo 19 Samppalinnanmäen vanhan tykin luona.

Turun Väen Talon kokous haluaa myös ilmaista, ettei käsittelyssä oleva asia ole tapahtunut sen toiminta-aikana, vaan jo ennen Turun Väen Talon toiminnan alkamista. Asiasta tietoisten määrä Talon väen keskuudessa ennen sunnuntai-iltaa oli hyvin vähäinen. Asian nousua julkiseen keskusteluun pidämme ainoastaan hyvänä, sillä henkilökohtainen on poliittista, ja vaikeatkin aiheet on voitava kohdata ja käsitellä, jotta turvallista kulttuuria mahdollistavia tiloja voisi syntyä.

- Väen Talon väki

Mediatiedote Autonomiselta kulttuuriyhdistys ry:ltä

Mediatiedote

Turun Autonominen Kulttuuriyhdistys ry. on tänään tiistaina 27.08. lähestynyt Sepänkatu 5 D:n talon omistavaa Tuton kannatusyhdistystä kirjelmällä, jossa ehdotetaan nimellisellä hinnalla, väliaikaista vuokrasopimusta saada tila Turun Väen Talon käyttöön.

Tiloissa tultaisiin pyörittämään taloudellisesti tulosvastuutonta ja kaikille avointa, yhteisöllistä toimintaa, kuten kansankeittiö, teatteriharjoituksia, pyöräpaja, nahka- ja korupaja, musiikkikeikkoja, avoin olohuone. Tilojen jaosta eri projekteille ilmaiseksi tulisi päättämään avoin talokokous.

Tiloja tultaisiin käyttämään enintään siihen saakka, kunnes talo puretaan.

Turun Autonominen Kulttuuriyhdistys ry. haluaa nyt esittää julkisen kysymyksen: onko oikein, että keskellä kaupunkitilaa sijaitsee käyttökelpoinen tyhjä tila, samaan aikaan kun kaupunkilaisten monilla yhdistyksillä ja sadoilla ihmisillä on huutava tilojen tarve juuri taloudellisesti riippumattomalle toiminnalle?

Tällä kertaa kohtalon avaimet ovat Tuton kannatusyhdistyksen hallituksen käsissä.

"talokokous" tänään klo 19

Tänään "talokokous" Sepänkadun pihassa klo 19.

Mietitään jatkosuunnitelmia ja tehdään tilannekatsaus nyt kun kirjelmä on lähetetty ja mediatiedotetta muotoillaan. Mietitään myös miten toimia internetissä ja sunnuntain talokokouksessa esille nousseen sosiaalispoliittisen kipeän aiheen tiimoilta.

Ehdotus vuokrasopimuksen solmimiseksi

Kirjelmä, ehdotus nimellisen vuokrasopimuksen solmimiseksi Turun Autonomisen Kulttuuriyhdistys ry:n kautta on nyt viety henkilökohtaisesti Toivarille, Tuton säätiön johtajalle. Hän moitti lähestymisemme tapaa (valtausta) rikollisena, josta yhdistys kuitenkin irtisanoutui täysin; myönnettiin vain sosiaalisia suhteita olevan siihen suuntaan.

Hän ilmoitti, ettei nimellisestä hinnasta edes neuvotella, mutta kun perusteltiin syitä, sosiaaliset syyt; voittoa tavoittelematonta toimintaa, "nuorten vaikea saada tiloja kaupungista", lämmityskustannukset talvisin jo yksistään yli 1000e/kk, ja tila muuten olisi tyhjillään purkuunsa asti, niin hän alkoi ymmärtää. Hän kuitenkin ilmoitti, ettei yksin tee päätöstä, vaan sen tekee hallitus myöhemmin. He ilmoittavat päätöksestä kai sähköpostitse tai puhelimitse.

Puhetta oli myös taannoisesta (2011?) kaupunginhallituksen yksimielisestä päätöksestä perustaa selvitys-/työryhmä Autonomisen kulttuurikeskuksen saamiseksi Turkuun, jota ei vieläkään ole pantu toimeen.

sunnuntai 25. elokuuta 2013

kuvia

Kansankeittiötä pihalla lauantaina



vaihtotori avattu yläkertaan

poliittisesti kantaaottavaa taidetta
pihalla

lauantai 24. elokuuta 2013

Talokokous 24.8.2013 klo 19

1. YHDISTYKSEN KANTA HÄÄTÖÖN: Yhdistys poistuu talosta viimeistään sunnuntai-iltana ja tekee omistajalle vuokrasopimusehdotuksen. Yhdistys kehottaa myös valtaajia poistumaan talosta ennen mahdollista häätöä. Perustetaan työryhmä joka valmistelee vuokrasopimusehdotusta.

2. MEDIA JA TIEDOTUS: Muokataan ja viimeistellään mediaryhmän kirjoittamaa lehtijuttua. Lähetetään valmis juttu kuvien kera lehtiin. Kaivataan yksittäisiä toimijoita ja yhdistyksiä jotka ovat ystävällisesti yhteydessä talon omistajaan ja kehottavat häntä hyväksymään Väen talon toiminnan aloittamisen. Talolle on saapunut puhelin yhdistyksen käyttöön, liittymä hankitaan pian.

3.VUOKRASOPIMUS: 4 hengen ryhmä kirjoittaa vuokrasopimusehdotuksen ja lähettää sen maanantaina omistajalle.

4. SÄHKÖT,VESI,LÄMPÖ: Sähköt on katkaistu viereisestä rakennuksesta jolloin sähkösopimuksen teko ei auta saamaan sähköä. Sähkösopimus tehdään kun vuokrasopimus on tehty tai muuten päästy omistajan kanssa sopimukseen.

5. AKUUTTI SÄHKÖNPUUTE: Käynnistetään akrekaatti, bensaa riittänee tämän illan tarpeisiin.

6.MAANANTAI?: Päätetään että barrikaadeja ei pystytetä, ei vastarintaa.Omaisuuden vahingoittaminen ehdottomasti kielletty.Talossa voi olla kunnes poliisi pyytää poistumaan.

7. PROJEKTIT: On ehdotettu lisättäväksi talon toimintaan nahka-,koru- ja kitarapajaa. Projektit on hyväksytty mukaan Turun Väen Talon toimintaan.

8. VIDEO: Sovitaan että kaikki kuvaavat aktiivisesti videokuvaa talon tapahtumista. Sunnuntaina kuvataan kommentteja ja mielipiteitä joista tehdään mahdollisimman pian kooste yleiseen levitykseen. Kaikkia kehotetaan miettimään jo etukäteen jotakin sanottavaa kameralle.

neuvotteluyhteys auennut!

- juttelimme talon virallisen omistajan kanssa kasvotusten, ja hän lupasi, että kunhan tilanne rauhoittuu voidaan vuokrasopimuksesta neuvotella (hinnasta tosin ei puhuttu). autonominen kulttuuriyhdistys ry olisi neuvotteleva taho. tilanne talolla nyt rauhallinen, kansankeittiö käynnistynyt piha-alueella. päihteetön ja leppoisa tunnelma kutsuu ihmisiä luokseen. talokokous klo 19.

häätöuhka

- grynderit väkivaltaisina piha-alueella. neuvotteluhalukkuutta ei tuntunut löytyvän, paitsi tuton tyyppi oli rennompi. yhdistyksen kautta tarjosimme vuokrasopimusta, mutta rakennusliike lundenin tyypit sanoivat lahjoittaneensa talon poliisien koirakoulun käyttöön. ehdotimme voivamme tulla heidän toimintansa kanssa talon yhteiskäytöstä sopimukseen. poliisien koirakoulun tulisi vain hakea projektilleen tiloja avoimelta talokokoukselta...

Välikohtaus

Nimettömänä pysytellyt Rakennusliike Lundenin edustaja kävi riehumassa väkivaltaisesti. Hän väitti omistavansa talon, muttei tuntunut tietävän kuka talon kiinteistöliikelaitoksen mukaan omistaa. (Valokuvaraportti myöhemmin)

perjantai 23. elokuuta 2013

Kansankeittiö päivittäin klo 17

Väen Talolla avajaispäivästä lähtien Kansankeittiö joka päivä alkaen noin klo 17. Ideana on, että dyykatusta tai lahjoitetusta ruuasta valmistetaan yhdessä vegaaninen ateria. Ostamista pyritään välttämään, koska halutaan pyrkiä antikapitalistisuuteen. Vapaaehtoiseen kolehtiin voi heittää kolikoita kattamaan talon juoksevia kuluja. Tervetuloa osallistumaan ruuanlaittoon ja järjestelyihin. 


väliaikainen keittiö


Talokokouspöytäkirja 23.8.

Talokokous 23.08.2013 klo.20 paikalla n.20 henkeä

 1.SÄHKÖ:kuinka saada sähköä? Sähkösopimuksen voi tehdä kuka vain, mihin osoitteeseen tahansa. S tekee sopimuksen maanantaina, kirjanpito hoidetaan yhdessä. Kilpailutetaan sähkö kun tilanne taloon jäämisen kanssa varmempi. Kehitetään jotain toimintaa jolla saadaan katettua sähkökulut.

2. TILOJEN JAKO: "Jaa" hoitaa ainakin ison salin varauskalenterin.

3. SAUNAPROJEKTI: Kootaan saunaryhmä joka testaa, siivoaa ja lämmittää saunan tänään. Saunaoluen juominen saunan sisällä tänään sallittu.

4. DYYKKAUS: J tekee dyykkikalenterin johon merkataan joka illalle vähintään kaksi henkilöä per ilta. Dyykkaukseen on mahdollista käyttää pyöräpajassa kunnostettua polkupyöränperäkärryä. Dyykatusta ruuasta valmistetaan kansankeittiössä joka ilta ruokaa, josta kerätään vapaaehtoista kolehtia mm.sähkö- ja puhelinkuluihin.

5. BARRIKAADIT: Kootaan ryhmä joka rakentaa ja suunnittelee barrikaadin talon yhteen huoneeseen. Barrikaadi rakennetaan mahdollisimman pian valmiiksi.

6. VIRKAVALTAVALMIUS: suunniteltu. Suunnitelma salainen.

7. MEDIARYHMÄ: J hankkii talolle oman prepaidliittymän ja huomenna saadaan käyttöön myös puhelin sitä varten. Perustetaan talon oma avoin facebookryhmä. Mediaryhmä kirjoittaa valmiin jutun lehdistölle. Valtaajien kirjoittama manifesti on hyväksytty talon yhteiseksi manifestiksi jota voidaan jakaa yhteisenä julistuksena mediaan ym.

8. TALOKOKOUKSET: sovittiin pidettäväksi aina klo 19, ellei tilanne vaadi muuta.Tarvittaessa jokaisella on oikeus tehdä nopeita päätöksiä, joista on suotavaa keskustella vähintään kolmen henkilön kanssa.

Väen Talo on avattu! +kuvia

 Julistus - Hetki on koittanut!

Olemme avanneet muutoin tyhjillään seisovat tilat (osoitteessa Sepänkatu 5d) lähialueen asukkaille ja muille kaupunkilaisille mielekkääseen, taloudellisesti tulosvastuuttomaan käyttöön. Tilojen jakamisesta ihmisten ehdottamille projekteille tulisi päättää kaikille avoimessa talokokouksessa. Haluamme siis, että tilan sisällöstä päätetään rahamiesten ylivallan ja jähmeän byrokratian sijaan konsensuksella.

Emme aio asettua talon remontin tai purkamisen tielle, vaan etsiä toistaiseksi käyttöä kohtaloaan odottaville tyhjille huoneille. Ohessa (pohjapiirroksessa) joitain visioita siitä, millaista toimintaa tällainen yhteinen talo mahdollistaisi.

Tervetuloa mukaan!

PS. Turun autonomisen kulttuuriyhdistys ry.:n kautta olemme valmiit myös vuokrasopimukseen nimelliseen yhden euron hintaan, jotta oikeudellinen vastuu tilan toiminnasta siirtyisi pois omistajalta.

- Valtaajat






valokuvanäyttelyn avajaiset



Alustava toimintasuunnitelma


Tervetuloa! + Kirje omistajalle

Hurraa, ovi on auki ja ihmisiä virtaa sisään!

Osoite on Sepänkatu 5 D.

Tila on upea, kuten pohjapiirrustuksista (lopussa linkki) näkyy. Sähköt oli vielä eilen, mutta katkaisivat ne meiltä. Se ei menoa haittaa! Katsotaan yhdessä, mitä asialle saadaan tehtyä.

Fyysinen läsnäolo talolla on neuvotteluyhteyden syntymistä odotellessa mitä parhain tapa osoittaa tukensa projektille! Tervetuloa mukaan!


::::::

Tässä kirje, jonka toimitimme talon omistavalle taholle (käytännössä Turun Toverit ja demarit):


Hyvät Toverit!

Olemme ottaneet käyttöömme omistuksessanne olevan kiinteistön. Valtaus on väliaikainen ja takaamme ettei kiinteistönne ole vuoksemme vaarassa, pidämme huolta. Tarkoituksemme ei ole jarruttaa tilan remontti- tai purkuaikeita, tai muutakaan toimintaanne, haluamme vain käyttää käyttämätöntä tilaa. Tilassa säilössä olleet tavarat olemme sulkeneet turvaan ja saatte ne halutessanne noutaa. Lähestymme teitä ystävyydellä sillä uskomme olevamme tilanteessa, johon voisimme löytää molempia osapuolia tyydyttävän ratkaisun.

Olemme ristineet kiinteistön valtauksen ajaksi Väen Taloksi. Ohessa on Väen Talolle muotoilemamme agenda, eli selvitys siitä mihin valtauksella pyrimme.

Kuten selonteosta käy ilmi, talo toivoo olevansa eräänlainen nykypäivään tuotu versio työväentalo-perinteen jatkumossa, totuttuakin demokraattisemman demokratian ilmentymä. Uskomme että jos talo saa toimia, se herättää hyvää henkeä naapurustossa ja tulee nauttimaan arvostusta kaupunkilaisten keskuudessa. Tällaisen vapaaehtoisen ja vastuullisen yhteisöllisen toiminnan mahdollistaminen voisi tuoda myös teidät posiitivisessa valossa esiin.

Luonnollisesti kutsumme teidät rohkeasti tutustumaan siihen, mitä talolla nyt tapahtuu, ja osallistumaan sen avoimiin talokokouksiin, joissa päätämme asioista yhdessä.

Turun Autonominen Kulttuuriyhdistys on rekisteröity (2008) toimija, joten sen nimissä voimme tehdä sopimuksia.

Ystävällisin terveisin,
Valtaajat ja Turun Autonominen Kulttuuriyhdistys.

.

Mainittu selonteko löytyy tästä:


https://dl.dropboxusercontent.com/u/2891264/Sep%C3%A4nkatu%205d%20visio.pdf

Julistus

Hetki on koittanut!

Olemme avanneet muutoin tyhjillään seisovat tilat lähialueen asukkaille ja muille kaupunkilaisille mielekkääseen, taloudellisesti tulosvastuuttomaan käyttöön. Tilojen jakamisesta ihmisten ehdottamille projekteille tulisi päättää kaikille avoimessa talokokouksessa. Haluamme siis, että tilan sisällöstä päätetään rahamiesten ylivallan ja jähmeän byrokratian sijaan konsensuksella.

Emme aio asettua talon remontin tai purkamisen tielle, vaan etsiä toistaiseksi käyttöä kohtaloaan odottaville tyhjille huoneille. Ohessa (pohjapiirroksessa) joitain visioita siitä, millaista toimintaa tällainen yhteinen talo mahdollistaisi. (myöhemmin julkaistava kuva)

Tervetuloa mukaan!

PS. Turun autonomisen kulttuuriyhdistys ry.:n kautta olemme valmiit myös vuokrasopimukseen nimelliseen yhden euron hintaan, jotta oikeudellinen vastuu tilan toiminnasta siirtyisi pois omistajalta.

- Valtaajat

torstai 22. elokuuta 2013

Väen Talon säännöt

- Säännöistä keskusteltaessa mietimme seuraavia asioita: 
- pystyykö tiloja jakamaan erilleen, ja kuinka jako tehdään 
- kuinka sääntöjä pystytään valvomaan 
- jokainen projekti saa luoda omat säännöt tilaan jonka "vuokraavat" (ilmaiseksi)

Tälläiset säännöt loimme:
1. Ota huomioon muut talon käyttäjät.
2. Talo on syrjinnästä vapaa tila.
3. Siivoa vähintään omat jälkesi.
4. Seinien töhriminen kielletty
5. Lajittele jätteet ja vie asianmukaisiin keräyspisteisiin.
6. Ei tupakointia sisätiloissa.
7. Alkoholin tai päihteiden käyttö yleisissä tiloissa kielletty.
8. Tilaa saavat varata ja hakea omiin projekteihinsa kaikki, talokokous käsittelee hakemukset. Tiloja voidaan käyttää myös yöpymiseen.
9. Talokokouksen voi kutsua koolle kuka tahansa talon käyttäjä. Kutsu talokokoukseen on esitettävä vähintään kolme vuorokautta ennen suunniteltua kokousta. (talon avajaisviikolla joka päivä järjestetään talokokous)
10. Talokokous julkaisee muistion päätöksistä, talon Internet-sivuilla ja ilmoitustaululla.
11. Kaikilla talon avaimen haltijoilla on velvollisuus tulla avaamaan talon ovet.
12. Talolla ei saa varastoida henkilökohtaisia tavaroita, vain projekteihin kuuluvaa tarpeistoa saa säilyttää niille varatuille paikoilla.
13. Viimeinen sammuttaa kahvinkeittimen ja lukitsee oven.
14. Näihin sääntöihin saa kuka tahansa ehdottaa muutoksia tai lisäyksiä, jonka jälkeen talokokous päättää niiden lopullisesta hyväksymisestä.

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Manifesti


Yhteiskunta voi kehittyä ainoastaan rohkeiden kokeilujen myötä! 

Demokratian laita on samoin kuin vapauden; emme voi koskaan tyytyä saavutettuun, vaan on jatkuvasti taisteltava elämän ja yhteiskunnan perusperiaatteiden uudistamiseksi ja syventämiseksi. Kaupunkitilaan tarvitaan nyt uudenlaista, kulttuurievoluution mahdollistavaa vapaan kulttuurin aluetta, jossa ihminen voi muodostaa vapaaehtoisuuteen perustuvia yhteenliittymiä. Ihmisen on saatava kasvaa ja elää pakotta, spontaanina kokonaisuutena, itsesäätöisenä organismina, joka tekee mitä haluaa.

Ihminen kaupungissa on vanhojen instituutioiden ja niiden sanelemien ehtojen alistuksissa lähes kaikilla elämän osa-alueilla. Demokratiansa kadottaneen järjestelmän kasvottomien rakenteiden oheen ollaan nyt raivaamassa tilaa, joka mahdollistaisi vapautumisen totutusta, alistamiseen perustuvasta kulttuurista. Vapautumisen kiveen hakatuista hierarkioista, vapautumisen taloudellisesta voitontavoittelusta. Vapautumisen poliittiseen, sosiaaliseen, yhteiskunnalliseen, uskonnolliseen, rodulliseen, sukupuoliseen tai minkäänlaiseen asemaan perustuvan vallan sanelemista ehdoista.

Olemme varmoja, että vasta kun kaikista ihmiselämää nykyisellään rajoittavista ikivanhoista valtarakenteista vapaudutaan, voi todellinen yhteiskunnallinen uudistuminen alkaa.

Internetin vapaaseen lähdekoodiin perustuvissa tietoteknisissä ilmiöissä, jotka ovat laajan ihmisryhmän kollektiivisen työn tuloksia ja pohjaavat avoimuuteen, näemme suurta edistyksellisyyttä. Tämänkaltaista internetissä yleistä yhteistoiminnan tapaa, jossa ihmiset ovat päässeet järjestäytymään omien valintojensa pohjalta, voitaisiin tuoda myös reaalimaailmaan. Vain omistajuuden kahleet ovat estämässä, etteivät myös reaalimaailman ilmiöt voisi kehittyä samoin kuin internetin avoimen lähdekoodin ohjelmistot. Kaupunkitilassa on aina maksettava korkeaa vuokraa tai omistettava, jotta saisi oikeuden toimia haluamallaan tavalla - mitään uutta ei siis voi kehittyä.

Kaikki ajatuksemme ovat lainatavaraa! Julistamalla jonkun lävitseen kulkeneen ja teokseksi muotoutuneen idean omakseen, ihmiset aiheuttavat tukkeita kollektiiviseen ajatusvirtaan. Kulttuurievoluutio tarvitsee rajoittamattoman leikkikentän voidakseen versoa ja mutatoitua juuri sellaisiin muotoihin (meemeihin), joita kulloinkin tarvitaan.

Jos ei tarvitsisi maksaa vuokraa, voisi toiminta olla taloudellisesti tulosvastuutonta - vasta silloin voitaisiin kokeilla uutta, eikä kehityskelpoisia ajatuksia ei tarvitsisi piilotella kilpailijoiden pelossa. Ei tarvitsisi myöskään pelätä virheitä ja epäonnistumisia, jotka ovat kehityksen kannalta välttämättömiä väliaskelia.

Emme voi kitkeä pois kaikkea rahan kiilto silmissä tehtyä, omistusoikeuksia varjelevaa kulttuuria, mutta koetamme kehittää sen rinnalle riehakkaammin kirmaavaa kesyttämätöntä luomistyön tapaa, jossa kaikki aiemmin tehty on vapaasti varastettavissa ja lainattavissa, jossa jokaista ajatusta saa jatkaa kuka tahansa, ja jossa jokaiseen keskusteluun saa vapaasti osallistua. 

Meitä yhdistää kiinnostus yhdessä luotuun, aloilleen naulitsemattomaan kulttuuriin!

- Valtaajat

Turun Väen Talon avajaiset

Tervetuloa ottamaan osaa Väen Talon avajaisiin Turussa perjantaina 23.08.

Klo 16 kokoontuminen Samppalinnanmäen jalkapallokentällä, josta siirrytään talolle. Tyhjillään purkuaan odottava talo tullaan ottamaan autonomiseen käyttöön ja se tulee olemaan pääsääntöisesti päihteetön. Tilojen käytöstä ja säännöistä tulee päättämään avoin talokokous konsensuksella.


Avajaispäivän ohjelmistoon kuuluu:

kansankeittiö dyykatusta ruuasta

teatteriryhmän avoimet harjoitukset

vaihtotorin avajaiset

pyöräpajan avajaiset
pimiön avajaiset / valokuvanäyttely
manifesti
talokokous

Tervetuloa!

-----



tiistai 20. elokuuta 2013